Päiväkirja
11.04.2009: Ahoj!!
Kevät alkaa olla Suomessa parhaimmillaan. Itse olen ollut viime ajat Tsekeissä, jossa oli jo täysi kesä, torstaina testeissä jopa 25 astetta! Kolmen viikon aikana ajoimme testiä, yhden rallin, kyyditimme asiakkaita ja ajoimme taas testiä. Lisäksi treenattiin muutama päivä Kopeckyn kanssa fysiikkaa.
Ralli johon osallistuimme, oli Tsekin mestaruussarjan ensimmäinen osakilpailu, Valasska-ralli. Ajoimme ennen rallia kaksi päivää testiä. Pääsin oikeastaan ensimmäistä kertaa testaamaan autoa kunnon asfalttipyörillä, koska Montessa ajoimme koko ajan talvipyörillä. Seoksia sliksirenkaissa olikin sitten ensikertalaiselle ihan riittävästi. Renkaitten lisäksi testasimme jousitusta ja voimansiirtoa.
Itse ralli oli vähintään haastava. Asfalttitiet Tsekin maalla ovat vähän heikommassa kunnossa mihin Suomessa on totuttu. Pätkät olivat välillä korkeintaan auton levyisiä kun taas välillä mentiin kuin kuutostiellä. Ensimmäisenä iltana ajoimme kuusi pätkää joista neljä pimeässä. Sääennusteista poiketen vettä satoi ja rajusti. Ensimmäisellä lenkillä olimme liikkeellä slikseillä, mutta toiselle lenkille saimme jo alle vähän pitävämpää pyörää. Kylän miehet Krestan ja Kopeckyn johdolla menivät menojaan. Minulle ohjeistus ennen rallia oli hyvin selvä, kaikki kokemus oli saatava ja sijoituksella ei ollut niinkään merkitystä.
Seuraavana päivä oli ohjelmassa kuusi pätkää. Keli olikin perjantaita reilusti parempi. Aurinko paistoi ja lähdimme aamuhuollosta slikseillä liikkeelle. Ralli päättyi kuitenkin jo ensimmäisen pätkän jälkeen tavalla, jota kukaan ei olisi halunnut. Slovakialaiskuskin auto oli suistunut ensimmäisellä pätkällä yleisön joukkoon ja kolme ihmistä sai surmansa. Saimme tiedon asiasta toisen pätkän lähdössä. Tiimi ilmoitti heti vetäytyvänsä kilpailusta. Myöhemmin tuomaristo teki päätöksen keskeyttää koko kilpailu. Tapahtuma oli äärettömän valitettava. Syyllisiä tapahtuneeseen on turha etsiä. En muista, että olisin monessakaan kilpailussa ratin takaa kiinnittänyt huomiota katsojien sijaintiin. Mutta kyseisessä rallissa ihmettelin monta kertaa kuinka lähellä tietä ja ennen kaikkea miten vaarallisissa paikoissa katsojat olivat..
Kopeckyn kanssa on ollut mukava tehdä töitä. Hän on antanut paljon hyviä vinkkejä niin asfaltilla ajamiseen kuin auton säätöihinkin pitävällä pinnalla. Ennen Valasska-rallia meillä oli ohjattua kuntoleiriä paikallisen valmentajan vetämänä. Fyysiseltä kunnolta olemme hyvin samalla tasolla joten niissäkin harjoituksissa saatiin tervettä kilpailua aikaan. ”Honza” niin kuin Tsekin maalla häntä kutsutaan, on kyllä tiimikaverina varmasti yksi parhaista mahdollisista.
Ensi viikolla lähdemme ajamaan seuraava kilpailua varten testiä Ranskaan. Vihdoin on vuorossa soratesti ja soraralli. Täytyy myöntää, että pitkästä aikaa on mukava päästä ajamaan tutulle pinnalle. Seuraava IRC-kisa on Azorin saarella toukokuun alussa. Kisasta ei ole sen enempää tietoa kuin että tiet ovat sorateitä. Azoreille on lähdössä ihan hyvän kokoinen kannustusporukka kotiseudulta parilla uudella vahvistuksella. Muuten voi olla, että niin kauas ei välttämättä katsojia tule paikan päälle.
Nyt ehtii nauttimaan muutaman päivän Suomen kauniista keväästä ennen töiden jatkoa.Kaikille hyvää pääsiäistä ja hauskaa kevättä!
Takaisin
|