Skoda auto
Juho Hänninen
 
Mikko Markkula
Media
Blogi
 
Vieraskirja
 
Galleria
 
Tiimi
 
Kalenteri
 
Kumppanit
Suomeksi  In English
JUHO HÄNNINEN Skoda Motorsport Team 2010-2011
 
 

Ralliraportti

Hänninen menee menojaan Venäjällä

10.07.2009

Skodan tehdastallin suomalaispari Juho Hänninen ja Mikko Markkula jatkoi vahvaa menoaan rallin IRC-sarjaan kuuluvassa Venäjän rallissa. Kahden ensimmäisen kilpailupäivän aikana Hänninen kellotti rallin jokaiselle EK:lle pohja-ajan, joiden turvin punkaharjulaiskuljettaja kasvatti johtonsa jo lähes minuuttiin.

Kilpailun kakkosena jatkaa suomalaiskuljettajan tallikaveri Tsekki Jan Kopecky ennen Fiatin italialaiskuljettajaa Giandomenico Bassoa. Rallissa kolmanneksi noussut Fiatin Anton Alén joutui keskeyttämään päivän toiseksi viimeisellä EK:lla ulosajon seurauksena.

 

Ylivoimaisesta ajosta huolimatta Hänninen myönsi jo varmistelleensa - etenkin, kun päivän kolme EK:tta ajettiin toiseen kertaan. Lauantain erikoiskokeista kaksi jouduttiin peruuttamaan 0-autojen ulosajojen takia.

- Isoja irtokiviä oli kaivautunutesiin todella paljon, joten rengasrikon mahdollisuus oli koko ajan suuri. Kiertelin isommat kivet, ei siinä sen kummempaa, Hänninen totesi yötauolle saapuessaan.

Huomenna lauantaina Viipurin ympäristössä ajetaan vielä viisi EK:tta. Rallin maaliin kilpailijoita odotetaan klo 15 Suomen aikaa. Hänninen muistuttaa, että ajamatta on vielä 55 km, joten hyvänolontunteeseen on turha tuudittautua.

- Huomenna jatketaan samalla taktiikalla. Auto on pelannut hyvin, kiviä kierrellään ja yritetään välttää isommat murheet, Hänninen suunnitteli.

 

Tuloksia: IRC Venäjän ralli

Tilanne 2.kilpailupäivän ja10/15 EK:n jälkeen:

1. Juho Hänninen (FIN)Skoda 1.11.56,6

2. Jan Kopecky (CZE) Skoda+ 59,8

3. Giandomenico Basso (ITA)Fiat + 2.47,4

Anton Alén keskeyttiulosajoon EK:lla 9.



Takaisin

YHTEISTYÖSSÄ MUKANA

 Strömsö
Sitefactory Oy
MIS Motorsports
 
© Copyright 2010 Juho Hänninen WWW-Design ja tuotanto  Sitefactory Oy
Sivukartta  Sivukartta      Tulosta  Tulosta      Facebook