Ralliraportti
31.07.2009: Hänninen avasi vahvasti
Skodan Juho Hänninen aloitti Suomen MM-rallin vahvasti. Punkaharjulaiskuljettaja ajaa tuotantoautojen johdossa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. Jyväskylän pohjoispuolella ajetut erikoiskokeet sujuivat yhtä lukuun ottamatta Hännisen tahdissa. - Ensimmäisellä lenkillä keli oli jotenkin raskas. Oli vaikeata pitää moottorin kierroksia ylhäällä. Päivä oli ajon suhteen virheetön ja auto toimi hyvin. Koko ajan mentiin reipasta vauhtia, Juho totesi yötauolle ajaessaan. Hänninen johti päivätauolle tultaessa luokkaansa 11,7 sekunnilla Fiatin Anton Aléniin. Toisella lenkillä ero kasvoi 51,7 sekuntiin.
- Paransin vauhtiani toisella lenkillä. Paikka paikoin tiet olivat jo aika urilla ja myös maakiviä oli noussut tielle. Auto sai muutaman kerran kivistä osumaa, ohjaus hieman vioittui, mutta onneksi mitään ei hajonnut. - Lauantai on tämän kisan ratkaisupäivä. Pidetään nykyinen vauhti yllä ja katsotaan, mitä tapahtuu, Hänninen suunnitteli. Päivän yllättäjä oli Ferrarin F1-kuljettaja Kimi Räikkönen, joka nousi tuotantoautojen luokassa jo neljänneksi. Uransa neljättä rallia ja ensimmäistä sorarallia ajava F1-tähti kellotti päivän kahdella viimeisellä EK:lla luokan toiseksi nopeimmat EK-ajat. Räikkösen vauhti sai tunnustusta myös Hänniseltä. - Hyvin Kimi vetää, ei voi muuta sanoa. Perjantai-illan ohjelmassa on enää Killerin 2,06 km mittainen yleisö-EK. Ralli jatkuu lauantaina klo 6.15. Päivän ohjelmassa on yhdeksän erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 166,87 km. Tuloksia Suomen MM-ralli Tilanne 9/23 EK:n jälkeen: 1. Mikko Hirvonen Ford (FIN) 1.02.51.4 2. Sebastien Loeb Citroen (F) + 4,0 3. Daniel Sordo Citroen (E) + 20,3 ... 14. Juho Hänninen Skoda (FIN) + 5.28,8 15. Anton Alén Fiat (FIN) + 6.20,5 16. Janne Tuohino Peugeot (FIN) + 6.44,0 17. Kimi Räikkönen Fiat (FIN) + 6.57,3
Takaisin
|