Päiväkirja
Moro!
13.12.2009Nyt venähti kirjoittaminen melkein loppuvuoteen! Niin on ollut kiireistä tehdaskuljettajan arki. Nyt on aikaa, olen toipumassa kovasta taudista. Herkimmät väittivät tautia jo H1N1-virukseksi! Olin Ranskassa testaamassa, mutta sieltä oli lähdettävä kesken pois, olo meni niin heikoksi. Kun tästä noustaan, niin tarkoitus olisi testata vielä ennen joulua.
Kisoja on ollut useampi sitten viime kirjoituksen. En lähde käymään tässä jokaista pätkää läpi, että edes joku jaksaisi lukea jutun loppuun. Kauden päättäneestä Bohemia-rallista Tshekeissä on muutama sana mainittava, oli se taas sellainen kokemus! Kisa ajettiin poikkeuksellisesti vasta lokakuussa. Etukäteen oli tiedossa, että keli voi olla mitä vaan siihen aikaan etenkin kun pätkät olivat lähes kilometrin korkeudessa. Lunta satoikin sitten nuotituksen aikana vuorilla lähes Metrin!! Toisena päivänä emme saaneet nuotitettua suurinta osaa pätkistä lainkaan. 20 autokuntaa lähti kesken nuotituksen kotia. Tilanne oli kieltämättä vaikea, koska vain muutamalla tiimillä oli talvipyöriä varattuna kisaan. Eihän talven pitänyt vielä tulla!? 70 000 ihmistä oli ilman sähköä, kun lumen painamat puut kaatuivat sähkölinjojen päälle. Järjestäjä oli hankalassa tilanteessa, rallia ei haluttu peruuttaa koska sarjan mestaruus oli vielä auki. Niinpä meille jäi ajettavaksi vain kolme pätkää joista yksi ajettiin kolmeen kertaan, tästä huolimatta lähes SM-rallin kilometrit! Kaikki nämä EK:t olivat alempana, lähellä rallin keskuspaikkana toiminutta Mlada Boleslavia
.Perjantai-iltana ajoimme viiden kilometrin pätkän mikä päättyi kaupungin keskustaan. Lämmintä oli vain pari astetta ja vettä satoi. Leikkasimme rengasta paljon mutta missään vaiheessa se ei toiminut. Maalissa olin varma, että Kopecky tulee kovempaa takaa mutta yllätykseksi sainkin todeta että meillä oli pohjat! Hän sanoi sen pätkän jälkeen, että jos Juho ajat noin huomennakin niin voitat tämän kisan. On se mysteeristä tuo asfaltti. Kun pito on tarpeeksi huono ja rengas ei toimi yhtään niin silloin se on niin sanotuille ”spesialisteille” vaikeaa! Lampi on kieltänyt käyttämästä sanaa asfalttispesialisti, sellaisiahan ei ole.
.Seuraavana päivänä oli vuorossa kolmeen kertaan ajettava 16 km pätkä ja viimeisenä vielä yleisö- EK. Ensimmäiselle vedolle ajoin pohjat, mutta Honza voitti kaksi seuraavaa kertaa. Johdin siis tiimikaveria ennen superia vajaalla kymmenellä sekunnilla. Viimeinen pätkä meinasi vielä muuttua ratkaisevaksi vaikka pituutta oli vain vajaat viisi kilometriä. Saimme viivalle pariksemme Mikkelsenin joka ajoi myös Skodalla. Mikko kysyi lähettäjältä millä minuutilla on meidän lähtö. No hän ei tietenkään puhunut saati ymmärtänyt englantia! Yhtäkkiä hän näytti 15 sekunnin taulua. Kysyin Mikolta että missä lähtövalot on?! Sitten alkoi valoja syttyä mutta ne olivatkin erilaiset kuin aiemmin. Näin ollen Mikko luki kellostaan sekunnit joiden mukaan starttasin! Mikkelsen ei myöskään ymmärtänyt valojen toimintaa joten hän starttasi kun näki meidän lähtevän, tuloksena molemmille varaslähtö. Viimeisellä siirtymällä saimme kuulla varaslähdöstä ja hyvän huumorin omaavalta insinööriltämme että tipuimme Honzan taakse. Näin ei onneksi käynyt ja eroa jäi 4,4 sekuntia. Roman Kresta voitti mestaruuden mitä sitten illalla juhlimme perin Tshekkiläiseen tyyliin. Ihmettelin kavereiden vieraan varaisuutta, mutta myöhemmin selvisi että ilman meidän kaksois-voittoa Kresta ei olisikaan voittanut mestaruutta..
Syksy on ollut siis kiireistä. Bohemian jälkeen olimme Ranskassa soralla testaamassa. On ollut VIP-kyyditystä ja kuntoleiriä. Kävimme Skotlannissa nuotittamassa viimeisen IRC-kisan tulevaisuutta varten. Testiä on ajettu Tshekeissä useampaan kertaan ja viimeksi siis viime viikolla Montea varten Ranskassa. Enää kuukausi ja ollaan jo nuotittamassa Monte Carlon pätkiä. Toivottavasti saadaan lunta myös ensi vuoden ralliin. Nicolas Vouilloz ajaa tehtaan kolmatta autoa joten menestystä lähetään nyt hakemaan kaikin keinoin! Hirvosen Mikkokin on vahvistanut lähtevänsä Monteen uudella Fiestalla. Hienoa saada huippukuski MM-sarjasta myös IRC-kisaan
.Nyt olisi vielä maltettava levätä pari päivää ja sitten suunnataan Alpeille rengastesteihin. Jouluksi tullaan kotia rauhoittumaan ja syömään hyvin, mutta heti vuoden vaihteen jälkeen sitten Tshekin kautta Monteen!
Toivotan kaikille päiväkirjani uskollisille lukijoille hyvää ja rauhallista joulua!
Ensi vuonna palataan asiaan, kuukautta en vielä lupaa..
Takaisin


Sivukartta
Tulosta