Live-tuloksia: www.ircseries.com

Ralliraportti

06.03.2010: Hänninen nousi IRC-rallisarjan johtoon

Skodan Juho Hänninen nousi rallin IRC-sarjan pistejohtoon, ajettuaan sarjan toisessa osakilpailussa Brasilian Curitiba-rallissa kolmanneksi. Rallin voittoon ajoi sarjan puolustava mestari Kris Meeke, jolle suomalaiskuljettaja jäi 1.20 minuuttia.

Hänninen kellotti rallin toisen kilpailupäivän jokaiselle kuudelle EK:lle pohja-ajan, mutta se ei riittänyt nostamaan suomalaiskuljettajaa kolmatta sijaa korkeammalle. Hännisen takaa-ajoa hankaloitti myös päivän aikana kaksi vesisateen aiheuttamien vaurioiden takia peruutettua erikoiskoetta.

- Tämän rallin EK:t olivat niin nopeita, ettei kärkeä saanut ajamalla kiinni. Kun ajetaan pitkiä matkoja vain kaasu pohjassa niin sen osaavat kaikki eikä ero kärkeen pohja-ajoista huolimatta kaventunut koko päivän aikana kuin 20 sekunnilla. En usko, että tilanne olisi muuttunut vaikka peruutetut EK:t olisi ajettukin.

Hänninen menetti mahdollisuutensa rallin voittotaisteluun jo eilen rallin avauserikokeella tapahtuneeseen rengasrikkoon. Kolmas sija kaiken tapahtuneen jälkeen tyydyttää, vaikka tavoite oli korkeammalla.

- Johtopaikka pisteissä on kiva juttu, vaikka tulos olikin lievä pettymys. Tätä sarjaa en olekaan aikaisemmin johtanut. Pidin loppuun asti kaasun pohjassa vaikka en mitään riskejä enää ottanutkaan.

- Kahden viikon kuluttua ajetaan uudelleen Argentiinassa, joten halusin ajaa loppuun asti täysillä ja säilyttää hyvän rytmin seuraavaan kisaan, Hänninen totesi Curitiba-rallin maalissa.

 

Lopputulokset

IRC-sarja, Curitiba-ralli, Brasilia:

1. Kris Meeke - Paul Nagle (GB) Peugeot 1.42.45,4

2. Guy Wilks - Philip Pugh (GB) Skoda + 46,7

3. Juho Hänninen - Mikko Markkula (FIN) Skoda + 1.20,2

4. Jan Kopecky - Petr Stary (CZ) Skoda + 1.49,3

5. Bruno Magalhaes - Carlos Magalhaes (P) Peugeot + 4.05,5

 

Pistetilanne 2/12 osakilpailua:

1. Juho Hänninen (FIN) Skoda 14

2. Guy Wilks (GB) Skoda 11

3. Mikko Hirvonen (FIN) Ford 10

4. Kris Meeke (GB) Peugeot 10

5. Jan Kopecky (CZ) Skoda 9

 

Seuraava osakilpailu: 19-21. maaliskuuta Argentiinan ralli.



Takaisin